Liity jäseneksi

Kuka voi liittyä Taloushallinnon ammattilaisiin?

Alallamme työnkuvia on paljon: on kirjanpitäjiä, laskenta-assistentteja, veroneuvojia, palkanlaskijoita, toimistovirkailijoita, reskontranhoitajia… Täydennä listaa omalla taloushallintoalan työnimekkeelläsi! Koulutustaustasi voi olla esimerkiksi tradenomi tai merkonomi tai voit olla vaikkapa työssä ammattisi oppinut.

Siirry jäsenhakemukseen »

Miksi kannattaa liittyä?

Taloushallinnon ammattilaisina me tunnemme parhaiten toimialamme. Liittymällä meihin turvaat oman työsi ja tuet toimialamme järjestäytymisastetta. Jäsenmäärän lisääntymisen myötä meidän on mahdollista saada parannuksia alamme palkkaukseen ja työehtoihin.

Jäsenenämme voit ylläpitää ammattitaitoasi kouluttautumalla edullisesti. Järjestämme muun muassa vuosittain kaksi koko päivän kestävää KLT-kelpoista koulutusta, johon kokoamme ajankohtaisia aiheita niin kirjanpitäjille kuin palkanlaskijoillekin. Voit osallistua myös alueellisiin tapahtumiimme eri puolilla Suomea.

Oikea ammattiliitto taloushallinnon ammattilaisille

Taloushallinnon ammattilaiset on Toimihenkilöliitto ERTOn jäsenyhdistys, joten liittymällä meihin liityt samalla myös ammattiliitto ERTOon. Olet siis oikeutettu myös kaikkiin ERTOn jäsenpalveluihin ja etuihin.

ERTOn työsuhdeneuvontaan voit soittaa maksutta kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa ja kysymyksissä. Jäsenenä saat myös tarvittaessa lakimies- ja oikeusapua. Työhyvinvoinnin tueksi saat käyttöösi maksutta Lifted-hyvinvointipalvelun.

Jäsenenämme voit kuulua myös Erityisalojen Toimihenkilöiden Työttömyyskassaan, jolloin saat työttömyyden tai lomautuksen kohdatessa ansiosidonnaista päivärahaa.

 Tutustu tarkemmin ERTOn palveluihin ja etuihin »

Opiskelijajäsenyys

Opiskelijajäsenyys on ilmainen ja opiskelijajäsenet ovat oikeutettuja kaikkiin ammattiliiton jäsenetuihin. Opiskelijajäsenenä varmistat selustasi ja opit tuntemaan oikeutesi työelämässä.

Lisätietoa opiskelijajäsenyydestä ERTOn sivuilta »

 

Jäsenmaksu


Vuonna 2019 ERTOn jäsenmaksu on 1,36 prosenttia bruttopalkasta, mukaan lukien loma-ajan palkka, lomakorvaus ja lomaraha. Jäsenmaksu on enintään  44,50 € kuukaudessa. Vähimmäismaksu on  10,25 € kuukaudessa. Jäsenmaksu kattaa Toimihenkilöliitto ERTOn, oman jäsenyhdistyksesi (Taloushallinnon ammattilaiset) sekä työttömyyskassan jäsenyydet. Muistathan, että jäsenmaksu on verotuksessa vähennyskelpoinen.


Lisätietoa jäsenmaksuista

Tutustu monipuolisiin palveluihimme ja toimintaamme

Alallamme työnkuvia on paljon: on kirjanpitäjiä, laskenta-assistentteja, veroneuvojia, palkanlaskijoita, toimistovirkailijoita, reskontranhoitajia... Täydennä listaa omalla taloushallintoalan työnimekkeelläsi! Koulutustaustasi voi olla esimerkiksi tradenomi tai merkonomi tai voit olla vaikkapa työssä ammattisi oppinut.

Järjestämme vuosittain kaksi koko päivän kestävää KLT-kelpoista koulutusta, johon kokoamme ajankohtaisia aiheita niin kirjanpitäjille kuin palkanlaskijoillekin. Taloushallinnon ammattilaisten ja ERTOn jäsenenä sinulla on mahdollisuus osallistua myös ERTOn vuosittain järjestämiin noin 300 erilaiseen tilaisuuteen ja tapahtumaan.

Tärkein tehtävämme on ajaa jäsentemme ammatillisia, oikeudellisia, sosiaalisia ja taloudellisia etuja. Neuvottelemme ERTOn kanssa alan työehtosopimuksen, joka nostaa alan arvostusta ja vaikuttaa työehtoihin myös tulevaisuudessa. Sopimus ei vielä ole yleissitova. Meidän yksi keskeinen tavoitteemme onkin saada alalle yleissitova työehtosopimus....